Jos Kauppala Big Bandia kuvailisi yhdellä sanalla, se voisi olla elämänmakuinen.
Vuodesta 2009 hieman eri kokoonpanoilla musisoinut ryhmä muodostuu eri musiikkitaustalla varustetuista musiikin ystävistä, joita kaikkia yhdistää halu tuottaa elämyksiä niin yleisölle kuin bändin jäsenille itselleenkin.
Tarjolla on ripaus jazzia, soulia, funkia ja lattaria ja mahtuu mukaan myös pari iskelmääkin.
Esiintymistiedustelut voi osoittaa yhteystiedoissa nimetyille henkilöille.
Tulevia tapahtumia
Kesää on vielä pitkälti jäljellä mutta laitamme jo näin hyvistä ajoin tietoa syksyn tapahtumastamme. Ensimmäisen kerran järjestimme Oktoberfestejä vuonna 2022 ja nyt olisi neljännen kerran aika... Tälle vuodelle olemme suunnitelleet jonkin verran tapahtumaan uudistuksia. Ensinnäkin tapahtuman ajankohta on viikkoa aiemmin edellisiin vuosiin nähden (la 4.10.). Lisäksi tilaisuus alkaa jo pari tuntia aiemmin klo 17. Alkuillan ohjelmassa on trubaduurimusiikkia ja samalla voi nauttia oktoberfest-henkistä ruokaa ja juomaa. Yksi asia kuitenkin säilyy ennallaan eli molemmat loimaalaiset suurorkesterit Kauppala Big Band ja Loimaan Soittokunta esiintyvät saman illan aikana upeiden solistien kera - toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tänäkin vuonna paikalle, niin saamme pikku hiljaa luotua Oktoberfest-kulttuuria myös tänne saviseudulle. ... Lue lisääMinimoi
2 months ago ·
Kesän avaus Loimaan torilla launtaina 24.5. oli aurinkoinen ja hyväntuulinen. Orkesteria johti tuttuun tapaan Kari Mäkiranta ja solisteina toimivat Riikka Ollila ja Iina Wahlström.
Kiitos yleisölle mainiosta tunnelmasta!
Loimaan kaupunki
📷: Iina Wahlström ... Lue lisääMinimoi
4 months ago ·
Kauppala big band on mukana Loimaan perinteisessä kesän avauksessa tulevana lauantaina 24.5. Iloisessa tapahtumassa on luvassa menoa ja meininkiä kaikille ja kaikenikäisille Kauppatorilla ja Keskuspuistossa.
... Lue lisääMinimoi
Kesän avaus 24.5.2025 | Loimaa
Perinteistä kesän avausta vietetään taas lauantaina 24.5. Iloisessa tapahtumassa loimaalaiset yhdistykset, seurat ja yritykset esittelevät toimintaansa Keskuspuistossa ja Kauppatorilla.4 months ago ·
Eilen soittelimme Loimaan Hirvihovissa keväisen, lattarimeiningillä höystetyn setin. Keikka oli osa Loimaan lähetysjuhlien ohjelmaa. Kiitos järjestäjille ja yleisölle! ... Lue lisääMinimoi
4 months ago ·
Tänään soitellaan Hirvihovissa klo 15...
Ja viikon päästä lauantaina meidät voi nähdä Loimaan torilla kesänavaus-tapahtumassa klo 12.
Tervetuloa kuuntelemaan big band -musiikin ilosanomaa 🎹🎷🎺🎸🥁Loimaan lähetysjuhlat kutsuvat lauantaina 17.5. klo 10–18. Yksi päivän kohokohdista alkaa klo 15, jolloin "lauteille" nousee Kauppala Big Band. Konsertissa on luvassa lattarivaikutteista big band -musiikkia ja muutama uusi virsisovitus.
Kauppala Big Band on 15 hengen orkesteri, jossa on puhallinsoittimien lisäksi vahva komppiryhmä. Kuulijat saavat nauttia upeista äänimaisemista, jossa on matalasti törähtäviä pasuunoita ja korkealta soivia huiluja. Suurin osa kappaleista esitetään laulusolistien kera, jotka Lähetysjuhlilla ovat Riikka Ollila ja Iina Wahlström. Kapellimestarina toimii Kari Mäkiranta.
Tervetuloa mukaan Hirvihovin liikuntakeskukseen! Katso päivän ohjelma ja esiintyjien esittelyt: felm.suomenlahetysseura.fi/yhdessa-rauhassa…/.
Loimaan seurakunta
Kauppala Big Band
#lähetysjuhlat
#lähetysjuhlat2025 ... Lue lisääMinimoi
4 months ago ·
Hyvä meno Loimaan Rekry- ja Harrastemessuilla!
Messut jatkuvat vielä huomennakin. Tervetuloa moikkaamaan ja tutustumaan iloiseen soittoharrastukseen! ... Lue lisääMinimoi
8 months ago ·
Tänään on touhuttu Loimaan liikuntahallilla ja - tadaa - valmista tuli!
Kauppala Big Bandin ja Loimaan Soittokunta ry:n yhteinen osasto Loimaan Rekry- ja Harrastemessuilla 24.-25.1.2025.
Tervetuloa tutustumaan bändien toimintaan! ... Lue lisääMinimoi
8 months ago ·
No mitäs se tämä tarkoittaa?
Tarkoittaa sitä, että Kauppala Big Band ja Loimaan Soittokunta ovat yhteisellä osastolla mukana Loimaan Rekry- ja Harrastemessuilla 24.-25.1.2025 Loimaan liikuntahallilla.
Nähdään siellä! ... Lue lisääMinimoi
8 months ago ·